KOSTO

 

Muistojen uomassa

se virtaa hiljaa

pyörteillen,

valuu viekkaasti

yli äyräiden,

kuohuu

yhä yltyen

murtaen tieltään

padon viimeisen.

Raivo sen

on hirmuinen.

Siinä soutaa

ihmispolo

henkeään haukkoen.