Silta valoon

Kohti valoa,

yli pimeän,

sen soisin

mua vievän.

Ohi unten

kuin kantamana

kuultavien purjeiden,

hauraiden siipien.

Löydänkö purren

mi mustan mieleni

jaksaisi kantaa

kohti uutta rantaa?

Viimein löytäisin kotini

katveesta tuoksuvan lehdon

- silkkisin seitein

kutoisin sinne kehdon

Sinun untasi viimeistä vartioin.

Silloin oksan pienen

oliivipuusta taittaisin,

sen kyyhkyn valkean

matkaan toivoisin;

käsistäni lentoon lasken

ja sillaltani sen viimein sineen uppoavan nään.

Hetken tään

iäksi mieleeni voisin piirtää,

ja kun tuo julma lukki

elämäni virtaan verkkojaan heittää,

sen muiston voisin itseäin antaa

yli sillan sen hauraan taas kantaa.

(isälle)

Hartain toive

Varo vain, mitä toivotkaan

on toiveilla

tapana täyttyä

-aikanaan, tavallaan.

Mitä pyydätkään,

moninverroin ehkä

saatkin

- ylenmäärin, tavoin ruhtinaan.

Toiveiden kaivoon

hukkua saatat

ennen kuin huomaatkaan

- syvälle, pääsemättömiin.

Mielesi salaisimpien syöverien leikeissä

siis ole, lapseni, tarkkana!

• se muuten myöhäist' on,

velkasi loputon!