Pimeässä
-kello soi.
Herätä lapset,
herätä ukko.
Ylös koko sakki, hoi!
Avaa lukko,
koirat ulos.
Kahvi kiehuu,
koirat pyytää:
sisälle jo!
Kuppi kuumaa kädessä,
ovella; kylmä hyytää!
Anna jo! Päästä jo!
Pienin ylös kömpii:
"keitä, äiti, puuroo..."
Teini suihkuun rämpii.
Auta jo! Hae, tuo JO!
Missä kengät, myssy?
Puuro jäähtyy edessä
äidin - kyllä autan,
menetkös jo siitä!
...
Talo tyhjä, äänetön;
vaan eipä lopu sarka siihen,
vain vaihtuu paikka.
Äiti löytää toisen toimen.
...
Taas käsi pientä silittää,
puuron keittää,
pyyhkii räkää.
Millä tämän selittää?
Nimike on ehkä toinen,
mut silti hoidan äidin toimen.
Tämä on sitä elämä juuri!
On mulla hyvää säkää:
pienet kädet lämmittää,
omat pennut, toisten muksut.
Sydämessä onni suuri,
ihanaa on arki tää,
joku musta välittää.

Ehkä ontuu teksti tää,
mut on tuo mun elämää.
Toiselle saan olla äiti,
toiselle oon "tarhan-täti".
Sydäntäni ilo täyttää,
tältä saa mun arki näyttää!
Eloon lapsiperheen kuuluu kiire, hoppu,
mutta tästä alkaa viikonloppu!

Iloista viikonvaihdetta kaikille!
Minä palaan nyt oppikirjojeni pariin, mutta yritän kurkistaa ensi torstaina, mitä runotorstain tiimi on taas keksinyt.